keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Edustajistossa työskentelyssä opittua / Things I’ve learned from working in the Council of representatives

Kohta pian kaksi vuotta opiskelijakuntamme edustajiston puheenjohtajistossa istuneena olen varmasti oppinut yhtä sun toista myös aivan huomaamattani. Ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä tekstiä, tein hieman listaa asioista jotka koen oppineeni juuri edustajistossa työskentelyn myötä. Tuo lista ei ole kovinkaan pitkä mutta jokaisella palluralla uskon olevan paljon hyötyä tulevaisuudessa sekä työelämässä että vapaa-ajan harrastuksissa ja muissa riennoissa.
 
• Kokouskäytänteet:
Vaikka olenkin ollut aikanaan lukioni oppilaskunnan puheenjohtajana, niillä opeilla en kehtaisi sanoa tuntevani kokouskäytänteitä. Esityslista sekä pöytäkirjan pitäminen sinällään olivat tuttuja juttuja lukioajoilta, mutta moni muu asia on HAMKOn edustajistossa opittua. Kokouksia ei pidetä sen vuoksi, että niissä oleskellaan tuntikausia ja vaihdetaan henkilökohtaisia kuulumisia. Lukioaikana tämän asian ymmärsi todennäköisesti vain ohjaava opettajamme, jonka työaikaa kokouksemme veivät. Työelämässä kokouksista maksetaan jokaiselle osallistujalle palkka. Kuinka moni työnantaja maksaisi palkan ajasta jonka aikana kerrot kesälomasi suunnitelmista tai uusista käsilaukkuostoksistasi? Ei kukaan! Kokouksien tarkoituksena on tehdä tehokkaasti aikaa haaskaamatta tärkeitä päätöksiä. Kun kokouskutsu saapuu, siihen tulee vastata määräaikaan mennessä, jotta kokouksen järjestävä taho ehtii perua kokouksen tai tehdä muita vaadittavia toimenpiteitä. Kokouskutsun liitteenä tulee lähettää esityslista, johon puolestaan täytyy saada ajoissa kokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden esitykset. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen, esityslistan hyväksyntä, puheenvuorot, äänestys sekä ilmoitus- ja muut asiat -käsitteen eron ymmärtäminen.. nämä ja moni muu asia on tullut opittua edustajiston kokousten myötä.
 
• Aikatauluttaminen:
Vaikka tämä onkin ollut harrastukseni jo pitkään, koen siitä huolimatta harjaantuneeni aikatauluttamisessa entisestään. Tälläkin hetkellä minun pitäisi oikeastaan tehdä palkallista työtäni, samanaikaisesti pissattaa koira, tulostaa muutama karttapohja koulutöitä varten ja vielä jollain keinolla tehdä ruokaa, sillä maha ilmoitti jo ajat sitten sitä kaipaavan. En tiedä onko tämä usean asian yhtäaikaisen tekemisen tai ainakin ajattelun taito johtuvainen siitä, että olen nainen, vai olenko oppinut hallitsemaan useita eriaikaisia projekteja niissä ajankäytön puutteissa mitä minulla on. Vaikka edustajiston puheenjohtajana minulla ei olekaan niin suurta työtaakkaa harteilla kuin hallituksen jäsenillä, on HAMKO-hommien, koulun, töiden sekä oman elämän yhteen sovittaminen varsinaista taiteilua viikoittain. Edustajiston koolle saaminen samanaikaisesti samaan paikkaan on ollut tämän vuoden suurimpia haaste. 21 edustajiston jäsentä, 8 hallituksen jäsentä sekä 3 toimiston työntekijää, siinä on jo aikamoinen määrä ihmisiä joiden aikataulut pitäisi sovittaa yhteen. Valitettava tosi on se, ettei niitä hetkiä, jolloin kaikki pääsevät paikalle, ole kovinkaan montaa.
 
• Etiketti ja käytöstavat:
Joidenkin mielestä voi kuulostaa oudolle, että tästäkin aiheesta olen oppia saanut edustajiston toiminnasta. Miten pukeutua naisena juhlaan joka alkaa klo 18 jälkeen ja pukukoodina on tummapuku? Mihin tilaisuuteen mies voi pukea frakin? Mistä haarukoista ja veitsistä aloitetaan alkuruuan kanssa? Mikä on plaseeraus? Näihin kysymyksiin osaan tänä päivänä vastata ja sen opin olen saanut HAMKOn hallituksen perehdytyksessä, jossa myös edustajiston puheenjohtajisto on päässyt olemaan mukana. Opiskelijakuntatoiminnassa tulee vääjäämättä joutuneeksi tapahtumiin ja tilaisuuksiin, joissa etiketin sekä käytöstapojen tunteminen on tärkeää. Näitä tapahtumia ovat olleet mm. kumppaniyhdistysten juhlat, koulun lukuvuoden avajaiset sekä rehtorin lounaat.
 
• Debatointi
Enpä ennen tiennyt, että tuollainen sana on edes olemassa saatikka sitä, mitä se tarkoittaa. Viime keväänä aloimme pohtimaan puhe-ja debattikoulutuksen mahdollisuutta ja viimeviikolla se sitten pidettiin. Koulutuksen järjesti Hämeenlinnan nuorkauppakamari. Koulutuksen lopuksi meillä oli debattikilpailu, jonka minun ryhmäni voitti. Yhdessä Riku Kemppisen sekä Antti-Jussi Holkon kanssa veimme voiton finaalierän väittelystä jonka aiheena oli Hämeen linnan siirto Turenkiin :D
 
Eihän tässä nyt ollut kuin neljä pampulaa, asioista joita koen oppineeni edustajiston toiminnassa, mutta tämä ei kuitenkaan mitenkään ole koko totuus, sillä olenhan saanut hyvin paljon uusia ystäviä, tuttavia sekä kontakteja ja oppinut toimimaan tiimin/ryhmän/joukon vetäjänä. Lisäksi olen saanut olla mukana KT-keskuksen johtoryhmän sekä osuuskunnan hallituksen kokouksissa sekä järjestämässä tämän vuoden edustajiston vaaleja. Lisäksi toiminnasta on mahdollista saada opintopisteitä, hyväksilukuja, harjoittelupaikkoja sekä opinnäytetöitä. Itsekin olen saanut hyväksilukuja mm. viestinnän kurssista ja opintopisteitäkin minulle kertyy ihan mukava määrä.
 
Tästä mukavalla aasinsillalla haluaisinkin muistuttaa teitä lukijoita siitä, että ehdolle asettuminen edustajiston vaaleihin on juuri nyt käynnissä. Voin erittäin lämpimästi suositella edustajistoon hakemista jokaiselle jota vähänkään kiinnostaa vaikuttaa niihin asioihin jotka meidän koulussamme ja opiskelijakunnassamme sekä koko korkeakoulukentällä on ajankohtaisena asiana. Jos paikka hallituksessa kiinnostaa, voi hallitukseen hakea myöhemmin tämän syksyn aikana järjestettävän haun myötä. Lisäksi toiminnasta on mahdollista saada opintopisteitä, hyväksilukuja, harjoittelupaikkoja
sekä opinnäytetöitä.

 
Jenna Halminen
Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajiston puheenjohtaja
 
 
--------------------------------------------------
 
As I’ve been a Chairperson of Council of representatives for nearly two years now, I’ve surely learned a thing or two without even noticing. Before I started to write this text, I made a list of things that I feel that I’ve learned during my time in the Council of representatives. The list isn’t very long but I think that every part can be made use of in the future both in working life and in free time activities.
 
• Meeting practices
Even though I’ve been a chairperson of my upper secondary school’s student union in the past, I wouldn’t say that I’ve really learned meeting practices from that time. The agenda and record keeping were similar from the past, but many other things I’ve learned from being in the Student Union’s Council of representatives. Meetings aren’t held for catching up with other people and so they could go on for hours. In upper secondary school, this was probably understood only by our counseling teacher whose working time our meetings were taking. In the working life, every participant of the meetings will be paid a fee. How many employers would pay salary for the time you spend talking about your summer holiday plans or about your handbag shopping? No one! The aim of the meeting is to make important decisions efficiently without wasting time. When the notice of the meeting is sent, a participant should respond on time so that the people organizing the meeting have time to cancel the meeting or make other actions if needed. An agenda will be attached to the notice of the meeting. Issues that are discussed in the meeting must be on the agenda in time. Opening the meeting, stating those who are present, accepting the agenda, permissions to speak, voting and understanding the difference between notices and other issues… These and many other things I’ve learned through the meetings of the Council of representatives.
 
• Scheduling
Even though this has been my hobby for a long time, I still feel that I’ve learned even more scheduling. At this very moment I should be doing my job, walking the dog, printing papers for school projects and somehow make food, thus my stomach has been begging for it for some time now. I’m not sure if this multitasking or at least multi-thinking is because I’m a woman or have I learned to handle many not-simultaneous projects within the time frame that I have. Even though as a Chairperson of the Council of representatives I don’t have as big work load on my shoulders as the Board members have, it takes some footwork to schedule Student Union activities, school, work and free time. Getting the Council of representatives to the same place at the same time has been this year’s biggest challenge. 21 members, 8 Board members and 3 office employees is quite an amount of people, and their schedules should all fit together. It is an unfortunate fact that the moments when everyone could make it to the same place are few.
 
• Etiquette and manners
It might sound weird that I’ve learned also these things from being in the Council of representatives. How to dress as a woman to a party that starts after 18 o’clock and dress code is business suit? To which kind of event can a man wear a tailcoat? From which knives and forks to start when eating appetizers? Nowadays I have answers for these questions and those answers I’ve learned from the Student Union’s Board orientation, in which also the Chairpersons of the Council of representatives participated. In Student Union activities you inevitably end up in events that require knowing the etiquette and manners. These events have been for example the partner associations’ parties, academic year opening ceremony and lunch meetings with the president of HAMK UAS.
 
• Debating
Formerly I didn’t even know that such work exists or what it means. Last spring we started to think about a possibility for speech and debate training, and it was indeed held last week. The training was organized by Junior Chamber International of Hämeenlinna. At the end of the training we had a debate competition that my team won. Together with Riku Kemppinen and Antti-Jussi Holkko we won a victory in the finale debate that’s topic was moving the Häme castle to Turenki :D
 
These four things I’ve learned in the Council of representatives, but this isn’t the whole truth. I’ve got many new friends, acquaintances and contacts and I’ve learned how to operate as a group/team leader. Besides this I’ve got to take part in Education & Research Centre’s management group’s meeting and organize this year’s Council of representatives’ election. Furthermore, it’s possible to receive ECTS credits, crediting, training jobs and theses from these activities. I myself have gained credits from for example the communication course, and I’ve also gained a nice amount of ECTS credits.
 
With this awkward transition I’d like to remind all you readers that standing for the Council of representatives’ election is on right now. I can warmly recommend standing for election for everyone who has even the slightest interest of making a difference on topical issues of our school, Student Union and on the whole university field. If you’re interested in working in the Board, you can apply there later this autumn. It’s possible to get all the benefits mentioned above from Student Union activities.

Jenna Halminen
The Chairperson of the Student Union’s Council of representatives

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti