maanantai 10. helmikuuta 2014

Verkostoitumisen mahdollisuudet opiskelijakuntatoiminnassa / Making connections in the Student Union's activities

Hei, on aika vuoden ensimmäisen kuukausittaisen blogikirjoitukseni. Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa opiskelijakuntatoiminnan parhaimmasta annista, elikkäs verkostoitumisesta. Opiskelijakuntatoiminnassa jos missä pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin.

Vuosi alkaa sillä, että pääset tutustumaan siihen porukkaan, jonka kanssa sinun tulisi seuraava vuosi tehdä töitä, eli hallitukseen. Sen jälkeen on tammikuussa vuorossa lisää tutustumista tuohon mahtavaan porukkaan. Tämän jälkeen meillä on perinteinen FUAS-opiskelijakuntien perehdytys, jossa pääsee tutustumaan muiden FUAS-ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien toimijoihin. Tämän perehdytyksen jälkeen on vuorossa SAMOKin Lähtölaukaus-tapahtuma, joka kerää kokoon satoja opiskelijakuntatoimijoita joka puolelta Suomea. Jo ensimmäisen kuukauden aikana opiskelijakuntatoiminnassa on päässyt tutustumaan satoihin uusiin ihmisiin.

Näiden lisäksi vuoden aikana on useita kymmeniä tapahtumia, kuten tuutorikoulutukset, erilaiset bibikset ja koulutukset, joissa pääsee taas tutustumaan uusiin ihmisiin tai näkemään vanhoja tuttuja. Minä en ainakaan ole aikasemmin tehnyt mitään sellaista missä pääsisi tutustumaan näin moneen ihmiseen.

No mitä hyötyä sitten näistä verkostoista on? Ne voivat luoda sinulle koko elämäsi kestäviä ystävyyssuhteita. Voit löytää elämänkumppanisi (näitä tarinoita on lukemattomia, tosin ei itselläni). Voit saada tulevaisuudessa työpaikan. Mutta ainakin se on varmaa, että saat uskomattomia kokemuksia ja apua aina, kun sitä tarvitset.

Riku Kemppinen
Hallituksen puheenjohtaja



HAMKO 2014



Hey, it’s time for my first monthly blog text. This time I've decided to write about the best thing that Student Union activities can give, which is making connections.

My year has started with getting to know the group with which I’m going to work the whole year - the Board of the Student Union. In January we've had even more time to get to know each other. Then we have this FUAS Student Unions' orientation where you meet the other FUAS Student Unions' representatives. After that we go to the SAMOK Lähtölaukaus cruise which gathers over hundred Student Union representatives from all around Finland. Already in the first month of Student Union activities you get the chance to meet hundreds of new people.

Additionally there are many events in the following year such as tutor training, different kinds of party happenings and other trainings where you get to meet new people and old friends. Before this I've never gotten a chance to meet so many new people.

So what’s good about in these connections? Well, with them you can perhaps create life-long friendships. You can find your life companion (I know many stories about this, though not my own). You can even find your future job. But one thing that's for sure is that you get a chance to live the moments that you’ll never forget and you’ll always get help when you need it.

Riku Kemppinen
President

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti