lauantai 22. helmikuuta 2014

Hiihtoloma



Hei

Taas on se aika vuodesta, kun vietetään hiihtolomaa tai ainakin pysytään poissa koulun penkeiltä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta viettää koko viikkoa vain lomaillen ja voimia keräten, sillä toisten täytyy käydä töissä. Itse kuulun myös töissä käyvien opiskelijoiden ryhmään ja yritänkin nyt tämän viikonlopun viettää rauhassa mökillä kaukana kotoa ja siten myös kaukana velvollisuuksista ja tekemättömistä tehtävistä.

Jokainen tekee omat ratkaisunsa sen suhteen miten aikoo elää ja rahoittaa omat opiskelunsa. Jos asuisin Lepaalla, ei minun tarvitsisi kulkea päivittäin n. 50 km matkaa ja siten omistaa autoa ja tankata sitä. Saisin myös täydet asumislisät ja maksaisin silti vähemmän asumisesta. Mutta haluan asua Hämeenlinnassa asunnossa, jossa asun ja siten myös käydä töissä.  Raskasta se on aina aika-ajoin mennä koulusta suoraan illaksi töihin tai toisinpäin ja herätä viikonloppunakin ajoissa ja mennä töihin palvelemaan asiakkaita tai vastaavasti kotiutua vasta myöhään illalla. Mutta onneksi minulla on työpaikka, jossa viihdyn ja työnantajanikin räätälöi työajat minun koulupäivieni mukaan. Kaikilla töissä käyvillä opiskelijoilla ei ole näin onnellista tilannetta. Koulun oppitunnit jäävät usein väliin työaikojen takia joka johtaa helposti opintojen viivästymiseen ja mielenkiinnon loppumiseen.

Opiskelijoiden toimeentulosta on puhuttu paljon sekä mediassa että koulujen ruokapöydissä. Olen ollut huolissani siitä herkästi muodostuvasta oravanpyörästä kun opiskelijan on käytävä töissä toimeentulonsa turvaamiseksi joka syö aikaa sekä voimavaroja opiskelusta joka johtaa opintojen viivästymiseen ja henkiseen pahoinvointiin ja kun koulukin saa rahoitusta ajoissa valmistuvien opiskelijoiden määrästä ja siten kannustaa valmistumaan ajoissa. Lisäksi opiskelijoiden on tarkkailtava tulojaan, jotta ne eivät ylitä sallittuja rajoja, jolloin kela perii opiskelijalta takaisin myönnettyjä opintotukia.

Törmäsin kuluvalla viikolla kelan nettisivuilla tiedotteeseen, jossa kerrottiin 1.8.2014 voimaantulevista uudistuksista opiskelijoiden tuessa. En voi kuitenkaan sanoa olevani tyytyväinen uudistuksiin. Opintotuen korotus tuntuu todella pieneltä eikä opiskelijan omia tulorajoja ole korotettu. Mutta oli uudistuksissa hyviäkin asioita, kuten kelan avustus ajoissa valmistuvien opiskelijoiden opintolainan korkojen maksamisessa. Onhan tämä askel parempaan suuntaan.

Toivotan kaikille opiskelijoille hyvää ja rentouttavaa lomaa vaikkei kaikki siitä pääsekään täysin nauttimaan töiden tai rästissä olevien koulutehtävin vuoksi. Erityisesti toivon jaksamista ja opiskeluintoa kaikille teille ahkerille opiskelijoille, jotka jaksatte käydä töissä ja sen lisäksi hoidatte koulunnekin hyvin ja valmistutte ajoissa. Te olette todellisia suoriutujia.














Jenna Halminen
Edustajiston puheenjohtaja
..................................................

Hello
Again, it's that time of year when we should be on vacation or at least stay away from the benches of the school. Not everyone has the opportunity to spend a whole week just for holiday and collecting energy, as the others have to go to work. I belong also to the group of working students. Now I am trying to spend this weekend far away from home and thus far from the obligations and unfinished tasks.


Everyone makes their own decisions as to how to live and to finance their studies. If I lived in Lepaa I would get the full housing allowances and would pay less on housing and I would not necessary have to own a car and drive daily about 50 km to school. But I want to live in Hämeenlinna on a apartment where I live and thus go to work. Sometimes it is hard to go to work but fortunately I have a job where I like it and my employer will tailor working hours according to my timetable. All those working students do not have such a happy situation. 


There has been lot of talk in media and dinner tabels about students support. I have been worried about the rat race when the students need to work for their livelihoods which takes time and resources to studying which leads to delay in studies and tiredness. And students must also to observe their income, so that they don’t have to paid back their student aid.

This week I came across in the release from the website of the Kela, which described the effect from 1.8.2014 reforms of students financial aid . I can not say I'm satisfied with the reforms. Increase in student financial aid seems really small and student's own income limits have not been raised. But there was  good things also in the reforms. After all, this is a step in a better direction.

I wish all the students a good and relaxing holiday even though all can not fully enjoy it because the work or unfinished school tasks. Especially I hope well-being and enthusiasm for all you students who are working at the same time and succeed in your studies. You are the real heroes.

Jenna Halminen
Chair person, Council of representatives

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti